Tavoitteet
Tutkimushanke tuottaa syvällistä tietoa kansainvälistymisen vaikutuksista puumarkkinoihin ja erityisesti sahateollisuuteen Suomessa ja arvioi toimialan tulevaisuuden kehitystä toimintaympäristön muuttuessa. Kansainvälisen integraation edetessä Suomen ja muiden Euroopan maiden puumarkkinoiden tuleva kehitys riippuu pitkälti metsäteollisuuden uusien investointien määrästä ja ajoituksesta erityisesti Itä-Euroopassa. Suomen metsäsektorin tulevaisuuden kannalta on tärkeää tutkia, millaisia strategiavalintoja metsäsektorilla toimivat yritykset ovat tehneet kansainvälistyvillä markkinoilla ja miten tehdyt valinnat ovat vaikuttaneet yritysten taloudelliseen tulokseen. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin sahatavaran ja raakapuun ulkomaankauppavirtojen suuntautumista ja sahateollisuuden investointien sijoittumista. Tutkimukseen sisältyy myös massa- ja paperisteollisuuden investointeja ja liiketoimintaa koskevia osia siltä osin kuin niillä on yhteyksiä sahaliiketoimintaan ja sen kehittämiseen yrityksissä. Esitutkimusvaiheessa on tehty tarkennettu tutkimushankkeen suunnitelma, analysoitu puun hintakehitystä Suomessa, Liettuassa ja Virossa, kartoitettu aineistolähteitä ja kehitetty kotimaista ja ulkomaista yhteistyöverkostoa.
Vastaava tutkija
Viitanen, Jari Hankkeen kesto 2006 - 2009
Asiasanat
kansainvälistyminen, liiketoimintastrategiat, raakapuumarkkinat, sahateollisuus
Hankkeen vaihe: päättynyt
Huom! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin aikanaan Metsäntutkimuslaitos Metlan tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää päivitetä. Ole hyvä ja tarkista löytyykö hankkeen ajantasaisia tietoja uudesta Luken tutkimustietojärjestelmästä.
|