Tavoitteet
Tavoitteena on luoda vaihtoehtoiset skenaariot metsänhoidon toimintaympäristölle ja tutkia metsänhoidon teknologian kehittämisedellytyksiä skenaarioiden 'maailmoissa'. Lisäksi tutkitaan perinteisen rationalisoinnin, logistiikan, prosessijohtamisen ja organisaatioteorian periaatteiden soveltamista metsänhoidon teknis-taloudelliseen ja laadulliseen kehittämiseen. Hanke on tässä vaiheessa esitutkimustyyppinen. Tavoitteena on muodostaa laaja hanke viisivuotisen metsänviljelyteknologian professuurin ympärille, joka vauhdittaa alan kehitystä niin, että seuraavan kymmenen vuoden aikana metsänuudistamisen kustannukset laskevat 30 %.
Tulokset
Hankkeessa laadittiin puuntuotannon tulevaisskenaariot, tehtiin kirjallisuusanalyysiä erilaisten toimenpiteiden vaikuttavuudesta metsänviljelyn kustannustehokkuuteen ja aloitettiin metsänviljelyn logistinen mallinnus ja kokonaisurakoinnin riskien hallintatutkimus. Tulosten mukaan suurimmat säästömahdollisuudet ovat työn organisoinnissa ja logistiikassa, mutta myös koneellistamisen ja perinteisen rationalisoinnin alueilla on saatavissa säästöjä.
Vastaava tutkija
Harstela, Pertti Hankkeen kesto 2001 - 2001
Asiasanat
metsänuudistaminen, teknis-taloudellinen
Hankkeen vaihe: päättynyt
Huom! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin aikanaan Metsäntutkimuslaitos Metlan tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää päivitetä. Ole hyvä ja tarkista löytyykö hankkeen ajantasaisia tietoja uudesta Luken tutkimustietojärjestelmästä.
|