Mansikan mustalaikku on helposti tarttuva ja marjasadon laatua pilaava tauti. Sen aiheuttaja Colletotrichum acutatum on tällä hetkellä karanteenitauti Euroopan unionissa, mutta tautdin asema tulee muuttumaan. Mustalaikkua ei virallisesti esiinny Suomessa ja tutkimuksen tavoitteena on selvittää taudin mahdollisuuksia säilyä suomalaisissa olissa mansikan ja muiden mahdollisten isäntäkasvien, kuten rikkakasvien kasvijätteessä. Säilymistä seurataan yhdestä 3 vuoden ajan maassa ja maan pinnalla erilaisissa lumioloissa ja lisäksi Norjassa ja Tanskassa. Mansikkalajikkeiden taudinkestävyyden testaukseen kokeillaan uutta menetelmää. Hankkeessa kehitetään myös Colletotrichum-sienten diagnostiikkaa (Tanska, Kööpenhaminan yliopisto) ja taudinaiheuttajan esiintymistä eri isäntäkasveilla (Norja, Bioforsk)
Vastaava tutkija
Hankkeen kesto 2007 - 2012
Asiasanat
mansikka, mustalaikku, Colletotrichum acutatum, säilyminen
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|