Utaretulehdus on eurooppalaisen lypsykarjan yleisin tauti. Se aiheuttaa eläinten hyvinvointiongelman lisäksi suurimmat kustannukset tuotannon alenemisena ja eläinten poistoina. Utaretulehdus on suurin syy myös antibioottien käyttöön kotieläintuotannossa, eikä tautia ole saatu vähenemään perinteisellä jalostuksella tai tuotantomenetelmien parantamisella. Utaretulehdusalttiuden perinnöllisen taustan selvittäminen ja tieto alttiuteen kytkeytyneistä geeneistä voi tuottaa lypsykarjan jalostajille tehokkaita työkaluja utaretulehduksen vähentämiseen. Uudet genomitason tutkimusmenetelmät ovat mahdollistaneet utaretulehdusalttiuteen vaikuttavien kromosomialueiden paikantamisen. Tutkimus tuottaa uutta tietoa utareen geenitoiminnasta tiettyjen patogeenien kokeellisesti aiheuttaman immuunivasteen aikana. Kandidaattigeenien muuntelun tutkiminen tuottaa mahdollisia uusia valintamerkkejä utaretulehduksen vastustuskyvyn lisäämiseksi Euroopassa. Yleisesti hanke tukee eläintuotannon kestävää kehitystä. Taloudellista hyötyä saadaan utaretulehdusten aiheuttamien hoitokustannusten laskusta ja jalostusjärjestöjen kehitysmahdollisuuksien paranemisesta. Ympäristöhyödyt koostuvat utaretulehduksen hoitoon liittyvän antibioottikuormituksen ja eläinten enneaikaisten poistojen vähenemisestä. Samalla toteutetaan yhteiskunnan toiveita eläinten hyvinvoinnin lisäämisestä sekä ruuan turvallisuudesta ja puhtaudesta. Hankkeeseen osallistuu MTT:n eläingenomiikkaryhmän lisäksi Ã?rhusin yliopiston Foulumin tutkimuskeskus Tanskasta ja Roslin Instituutti Skotlannista.
Vastaava tutkija
Vilkki Johanna Hankkeen kesto 2006 - 2011
Asiasanat
geeni, geenien ilmeneminen, Bos taurus, geenimerkki, geenien vuorovaikutus, utaretulehdus, nauta
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|