Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää biojätekompostien soveltuminen kasvintuotantokäyttöön yleisesti ja erityisesti luomutuotantoon, ottaen huomioon mahdolliset terveydelliset ja ympäristölliset riskit, sekä tehdä selvityksen perusteella ehdotus laatuvaatimuksiksi. Tutkimuksessa tehdään kirjallisuusselvitys vuoden 1999 maaliskuun loppuun mennessä. Aiheesta olemassa olevat kotimaiset tutkimustulokset kootaan asiantuntijavoimin yhteen niin, että saadaan kattava kuva biojätteiden määristä, keräilystä, lajittelusta, kompostoinnin tekniikasta ja hallinnasta, laadun mahdollisista muutoksista prosessin aikana sekä kompostituotteiden laadusta, laadunvalvonnasta ja seurannan riittävyydestä. Kansallista aineistoa arvioidaan vastaavien ulkomaisten selvitysten ja tutkimusten valossa. Tutkimuksen lopullisena tarkoituksena on tuottaa riittävät ja toimivat ohjeet biojätteen turvalliselle kompostoinnille, selkeät tuotannolliset, terveydelliset ja ympäristölliset laatuvaatimukset kasvintuotantoon käytettäville biojätekomposteille sekä ehdottaa soveltuvia mittausmenetelmiä niiden laatuominaisuuksien toteamiseen ja maaympäristön seurantaan. Tutkimuksen tilaajana on maa- ja mesätalousministeriö ja tutkimuksen tekijänä Maatalouden tutkimuskeskus (MTT). MTT käyttää ulkopuolisena asiantuntijana Kuopion yliopistoa (KuY).
Vastaava tutkija
Sippola Jouko Hankkeen kesto 1998 - 1998
Asiasanat
komposti, maanparannus, lannoitusarvo, teurastamojäte, erilliskerätty biojäte
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|