|
Rehuvalkuaisen omavaraisuus EU:ssa ja Suomessa on vain 30 prosenttia. Tärkein rehuvalkuaisen lähde on tuontisoija. Maailman laajuisesti suuri osa soijasta tuotetaan geenimuunnelluilla lajikkeilla. Geenimuuntelemattoman soijaraaka-aineen saatavuus ja erilläänpito lisäävät valkuaisen hintaa. BSE-taudin johdosta myös eläinvalkuaisen (liha-luujauho ja lihajauho) korvaaminen kasvisvalkuaisella lisää kasvisvalkuaisen kysyntää. Rikkaimpia kasvivalkuaislähteitä ovat kasviöljyteollisuuden sivutuotteina syntyvät soijakakut ja rypsirouheet, joiden määrää ei voida lisätä ilman lisääntyvää tuontia. Kotimaisella kasviöljyteollisuudella ei ole mahdollisuuksia viljelyttää kotimaista rypsiä riittävästi korvaamaan tuontivalkuaista maakohtaisten kiintiöiden johdosta. Vaikka tuotantoa voitaisiinkin lisätä, muodostuvalle öljylle olisi vaikeaa löytää markkinoita ulkomaisen öljyn aiheuttaman markkinapaineen johdosta. Kysynnän lisääntymisen myötä valkuaisrehun hinnat tullevat kohoamaan. Kansantaloudellisesti olisikin järkevää korvata tuontivalkuaista kotimaisilla kasvivalkuaislähteillä kuten palkokasveilla. Herneen viljelyä tehostamalla ja varmentamalla kyettäisiin poistamaan tuontivalkuaisriippuvuutta. Herne on kasvina sopeutunut hyvin viileään ilmastoon ja on hyvä valkuais- ja hiilihydraattilähde. Herneen tuotanto on Suomessa tällä hetkellä varsin pienimuotoista, vuosittainen viljelyala on ollut alle 5500 ha. Liian pienet tuotantoalat ovat osasyynä siihen, että kotimainen rehuteollisuus ei ole ollut kiinostunut herneestä rehujen raaka-aineena. Herneen alhainen hinta, rehuna vain noin 10 senttiä kilolta on ollut yksi tärkeimmistä syistä viljelyn alhaiseen kiinnostavuuteen. Vuotuiset satovaihtelut ovat herneellä myös selvästi suuremmat kuin vaihtoehtoisilla viljelykasveilla, esimerkiksi rehuviljalla. Hernealasta luomutuotettua hernettä on 2/3 osaa, ja se on karjattomien luomutilojen tärkein markkinakelpoinen typensitojakasvi. Herne kasvaa ympättynä ilman typpilannoitusta ja tuottaa typpeä myös seuraavan satokasvin käyttöön. Herneellä on hyvä esikasviarvo viljanviljelyssä, kun se jättää maahan hidasliukoisia typpiyhdisteitä ja katkaisee viljaa vaivaavien kasvitautien elinkierron. Herne on täten hyvä yksipuolisten viljanviljelykiertojen monipuolistaja. Kotimaisen valkuaistuotannon lisäämiseksi herneen viljelyyn tulisi kehittää tuotantomenetelmiä, joiden avulla herneen viljelyvarmuutta voidaan lisätä ja viljelyn kannattavuutta parantaa. Herneen rehuarvon tarkempi määritys ja tuotantoon kehitettävät sopimusmallit voivat viljelyteknisten toimenpiteiden ohella luoda edellytyksiä rehuherneen kannattavalle viljelylle. Hernehankkeen tutkimusosat Osa 1. Herneen satovarmuuden ja viljelyn kannattavuuden parantaminen lajikevalinnalla ja herneen viljelymenetelmiä kehittämällä. Osa 2. Herneen säilöntämenetelmien ja rehukäytön kehittäminen. Osa 3. Herneentuotannon talous. Osassa 1 tutkitaan herneen ja viljan seosviljelyä ja herneen kasvinsuojelua. Osassa 2 tutkitaan puolestaan MTT:n ja Helsingin yliopiston yhteistyönä siemenenä ja kokoviljana korjatun herneen säilöntää ja laatua sekä rehuarvoa kotieläinten ruokinnassa. Osassa 3 selvitetään herneenviljelyn taloutta laskelmin ja mallintamalla.
Vastaava tutkija
Peltonen-Sainio Pirjo Hankkeen kesto 2002 - 2005
Asiasanat
herne, seosviljely, lajikkeet, taudit, tuholaiset, viljelyvarmuus, laatu, rehuarvo, talous
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|
