|
Timotei on tärkein nurmiheinämme, jonka johdosta se on otettu laatujalostustutkimuksen ensimmäiseksi kohteeksi. Timoteita on jalostettu vuosikymmeniä pohjoismaissa ja Kanadassa, mutta määrätietoinen laatujalostus on lajilla vasta alussa. Kanadassa tutkimusten mukaan sikäläisessä aineistossa on riittävästi geneettistä vaihtelua esim. sulavuuden jalostamiseen. Sulatuskinetiikkaan liittyvien ominaisuuksien geneettistä vaihtelua ei timoteilla ole tutkittu. Märehtijöiden, erityisesti lypsylehmien tuotosten jatkuva nousu lisää ruokinnalle asetettavia vaatimuksia. Rehuannoksen energiapitoisuutta on pyritty lisäämään ennen kaikkea väkirehun määrää ja osuutta lisäämällä. Saadut rajatuotokset ovat kuitenkin pieniä, jopa vain 0.3 - 0.4 kg/kg väkirehua, nurmirehun sulavuuden ja käymislaadun ollessa hyvä sekä väkirehumäärän kohtuullisen (yli 8-10 kg/pv). Rehuannoksen sulavuus ei parane lisättäessä väkirehun osuutta rehun sulatuksessa ilmenevien negatiivisten yhdysvaikutusten vuoksi: ts. väkirehun määrää lisättäessä nurmirehun sulavuus huononee erityisesti lypsylehmien ruokintatasoilla. Rehuannoksen sulavuutta ja energiapitoisuutta on yritetty lisätä myös korjaamalla nurmirehu aikaisemmalla kehitysasteella. Näin saatu lisäenergia on suuntautunut maidontuotantoon huomattavasti paremmin kuin väkirehusta saatu lisäenergia. Nurmirehun aikaisesta korjuusta on haittana kuitenkin kuiva-ainesadon pieneneminen, usein rehun tarpeettoman suuri raakavalkuaispitoisuus sekä korjuukustannusten lisääntyminen jouduttaessa korjaamaan nurmi kolme kertaa kahden sijasta. Lisäksi nurmi altistuu voimakkaammin talvituhoille kolmen niittokerran menetelmässä. Nurmipalkokasveilla saadut rehun syönti ja maitotuotos ovat usein suurempia kuin nurmikasveilla huolimatta nurmiheinien paremmasta sulavuudesta. Suurempi syönti johtuu siitä, että palkokasvien partikkelit hajoavat pötsissä nopeammin ja lisäksi potentiaalisen kuidun sulavuus on parempi. Pystyttäessä lisäämään nurmiheinien partikkeleiden hajotusnopeutta ja kuidun sulatusnopeutta kasvinjalostuksen avulla rehuominaisuudet muuttuisivat todennäköisesti palkokasvien suuntaan. Kasvinjalostuksen avulla voi olla myös mahdollista vähentää rehuvalkuaisen luontaista pötsihajoavuutta ja siten lisätä lehmän käyttöön tulevien aminohappojen määrää. Sinimailasella valkuaisen pötsihajoavuudessa on todettu eroja eri linjojen välillä. Maissilla on hollantilaisissa tutkimuksissa todettu olevan huomattavia eroja korren solunseinämäaineiden sulatuskinetiikassa ja myös pötsikäymisen lopputuotteiden suhteissa. Potentiaalinen solunseinämäaineiden sulavuus suomalaisissa säilörehuasteella korjatuissa ruohoissa on yleensä lähes 90 %, eli kovin suurta potentiaalia sen parantamiseksi ei ole. Tämän vuoksi sulatusnopeuden parantaminen nurmirehun rehuarvon parantamiseksi on tärkeämpää. Kaasuntuotannon mittaamiseen perustuvan in vitro -tekniikan voidaan sulatuskinetiikkaa arvioida suhteellisen suuristakin näytemääristä. Menetelmällä voidaan mitata myös käymisen lopputuotteet (haihtuvat rasvahapot), jolloin voidaan arvioida tarkemmin rehun vaikutuksia eläimen aineenvaihdunnassa ja maidon koostumukseen.
Vastaava tutkija
Huhtanen Pekka Hankkeen kesto 1996 - 2001
Asiasanat
timotei, kasvinjalostus, genoottinen vaihtelu, heritabiliteetti, rehuarvo, kemiallinen koostumus, sulatuskinetiikka
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|
