Tutkimuksen tavoitteena on ensin kirjallisuusselvityksin ja myöhemmin astiakokein selvittää, huuhtoutuuko viljelymailta laskeumien tai erilaisten viljelytoimenpiteiden seurauksena haitallisessa määrin raskasmetalleja pohja- ja pintavesiin. Tutkimus tähtää siihen, että viljelymaiden kautta mahdollisesti vesiin tuleva raskasmetallisaastunta voitaisiin ennalta ehkäistä. Tutkimuksessa tullaan erikseen selvittämään sekä haitallisten että hyödyllisten raskasmetallien huuhtoutumista maaperästä vesiin eri maalajeilla. Lisäksi tullaan selvittämään lannoitus- ja maanparannusaineiden (mm. kalkki, lanta, jätevesiliete) sekä peittausaineiden vaikutusta maasta huuhtoutuviin raskasmetallimääriin. Vuoden 1990 aikana on tehty opintomatkoja eurooppalaisiin alan tutkimuslaitoksiin ja aiheesta tehtävä kirjallisuusselvitys on työn alla. Elohopean mittaamiseen liittyvää metodologiaa on selvitetty. Pylväskokeita varten tarvittavat maaerät on kerätty ja esikäsitelty.
Vastaava tutkija
Mäkelä-Kurtto Ritva Hankkeen kesto 1990 - 1992
Asiasanat
huuhtoutuminen, jätevesiliete, kalkki, karjanlanta, maatalousmaa, peittausaineet, raskasmetallit, vesi, vesistönkuormitus
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|