MTTL:ssa on laadittu tuotantokustannusmalleja sekä maataloushallinnon päätöksenteon että tutkimuksen tarpeisiin 1970-luvulta alkaen. Mallit laadittiin alunperin eri tuotannonalojen kustannusseurannan työkaluksi maataloustuloneuvotteluihin, mutta niitä on hyödynnetty myös kustannustasoa ja myös kustannusrakennetta tarkastelevissa tutkimuksissa. Sekä tutkimuksen että maataloushallinnon käyttötarpeiden edelleen lisääntyessä osaan malleista on viime vuosina laadittu kustannusosion lisäksi myös tuotto-osio. Malleja on myös täydennetty eri tekijöiden vaikutuksia simuloivia ennustavia osioita. Tietoaineiston osalta tilamalleja on myös rakennettu kirjanpitoaineiston pohjalta. Perusmaatalouden lisäksi viimevuosina on laadittu mm. luomutuotannon, puutarhatalouden, kokoviljatuotannon ja perunantuotannon tilamallit. Taloustutkimuksessa on nähty tarve tilamallilaskelmien uudistamiseen siten, että kaikki eri tyyppiset tarpeet voitaisiin täyttää yhdellä tilamallijärjestelmällä. Hankkeen tavoitteena oli luoda tilamalleihin perustuva talouslaskenta- ja ennustejärjestelmä, jota voidaan käyttää monipuolisesti joustavana tutkimus- ja selvityshankkeiden työkaluna. Uuteen järjestelmään sisällytettiin kustannustietojen lisäksi kokonaisuudessaan myös tuotto- ja tukitiedot, jotta voitaisiin tarkastella, simuloida ja ennustaa mallitilan taloudellisen tuloksen ja kannattavuuden muutoksia. Uudistukseen sisältyi myös tietojärjestelmän kehittämiseen liittyneitä tavoitteita.
Vastaava tutkija
Puurunen Maija Hankkeen kesto 2002 - 2003
Asiasanat
tilamallit, tuotto, kustannus, laskelma, tuotantosuunta
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|