Tutkimuksen tavoitteena oli määritellä ja laajentaa MTT/Vakolan tuotantotaloudellisen tutkimuksen aihealueita sekä selvittää tuotantotaloustutkimuksen mahdollisuuksia ja vaikutuksia maataloudessa. Erilaisten esimerkkilaskelmien ja -arvioiden avulla pyrittiin havainnoimaan tuotantotaloudellisen tutkimuksen ja osaamisen merkitystä Suomen olosuhteissa. Tutkimuksen tuloksena laadittiin perusteltuja suuntaviivoja MTT/Vakolan tuotantotaloustutkimukselle. Maatalouden tuotantotaloustutkimuksen keskeinen tekijä on kehittyvän teknologian, talouden ja ihmisten vuorovaikutus. Maatalouden tietointensiivisyys, yrityskoko, tuotannon ulkoiset ja sisäiset haasteet sekä riskit ovat lisääntyneet niin, että perinteinen talouden hoito ja johtaminen eivät enää riitä. MTT/Vakolan tuotantotaloudellinen tutkimus painottuu erityisesti maatilojen johtamisen, riskienhallinnan ja tietojenkäsittelyn kehittämiseen sekä edelleen myös viljelijöiden hyvinvoinnin edistämiseen työturvallisuuden ja -terveyden alueella. Kehitettäessä maatalouden teknologisia tuotantoratkaisuja pyritään kokonaisuuksiin, joissa ergonomian, kestävän kehityksen, tehokkuuden ja tuottavuuden vaatimukset on optimoitu.
Vastaava tutkija
Suutarinen Juha Hankkeen kesto 2001 - 2002
Asiasanat
maatalous, tuotantotalous
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|