Tutkimuksessa luodaan tärkeimpien avomaan puutarhakasvien viljelyyn tietokonemallit kasvusta sekä ravinteiden ja veden käytöstä. Koekasveina ovat porkkana, keräkaali, sipuli, mansikka ja omena. Mallit, joissa kasvien kasvu ja ravinteiden ja veden käyttö kytketään sääoloihin, laaditaan aikaisemman tutkimustiedon ja kenttäkokeissa tehtävien mittausten perusteella. Tavoitteena on viljelijöiden käyttöön tuleva tietokoneohjelmisto, jossa lannoitusta ja kastelua ohjataan kasvin kehitysvaiheen ja sääolojen perusteella. Ohjelmistoon liitetään myös rikkakasvien, tautien ja tuholaisten ennakointiin liittyvät mallit. Kenttäkokeissa tutkitaan mallien arvioinnin lisäksi kasvien ravinnetarpeen tyydyttämistä ympäristöä säätävällä kastelulannoituksella. Uudella viljelytekniikalla tuotettujen kasvisten laatu arvioidaan. Kenttäkokeita on tehty Piikkiössä ja Kokemäellä. Piikkiöön on perustettu vuosina 1998 ja 1999 mansikkakokeet, joissa tutkitaan erilaisia lannoitusohjelmia ja seurataan kasvien kasvua ja ravinteiden ottoa. Vihanneskokeissa keräkaalia ja sipulia tutkitaan Piikkiössä ja porkkanaa Kokemäellä. Kokeissa seurataan kasvien kasvurytmiä ja ravinteiden ottoa, rikkakasvien taimettumista ja kilpailua viljelykasvien kanssa ja tutkitaan erilaisten lannoituskäsittelyjen vaikutuksia. Sadonkorjuun jälkeen määritetään eri menetelmillä tuotetun sadon laatu ja varastokestävyys. Kasvuoloja seurataan monipuolisin sää- ja ympäristötutkimuksin. Omenakoe, jossa käytetään uusia kääpiöiviä perusrunkoja, istutettiin keväällä 1999. Tutkimusten perusteella kehitettiin mansikalle täsmäkastelu- ja lannoitustekniikka tihkukastelujen avulla. Menetelmän avulla voidaan käyttää hyväksi mansikan koko satopotentiaali kuivanakin kesänä. Avomaavihanneksilla määritettiiin vedenkulutukset ja kasvien ottamat kokonaisravinnemäärät suhteessa satoon. Omenalla määritettin kasvun kehityksen kannalta olelliset lämpösummarajat kukinnalle, sadonmuodostukselle ja keskeisten kasvihtuhoojien esiintymiselle. Edellämainitut perustiedot loivat pohjan kasvien kasvumallien kuvauksille ja niistä tehdylle tietokoneohjelmalle.
Vastaava tutkija
Tahvonen Risto Hankkeen kesto 1998 - 2002
Asiasanat
avomaaviljely, laatu, lannoitus, kastelu, kastelulannoitus, kasvinsuojelu, keräkaali, mallit, mallintaminen, mansikat, omena, porkkana, sipulit
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|