Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää innovatiivisuuden, laadunhallinnan ja kannattavuuden välistä yhteyttä maatalousyrityksissä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan laatu- ja laadunhallintajärjestelmien taloudellisia vaikutuksia, sillä kansallisen elintarviketalouden laatustrategian tavoitteiden mukaisesti maatalousyrittäjiä kannustetaan hankkimaan yritykseensä laatujärjestelmä. Laatujärjestelmän tulisi olla kannattava investointi paitsi elintarvikeketjun kannalta, myös yritystaloudellisesti. Tutkimuksen kohteena ovat kotieläintuotantoyritykset. Vertailuryhminä tutkimuksen empiirisessä aineistossa ovat tavanomaisen ja luonnonmukaisen tuotantomenetelmän valinneet yritykset. Tutkimuksen tulokset hyödyttävät maatalousyrityksiä, yrittäjien neuvontaa ja koulutusta sekä toimivat myös maatalousyrityksiä koskevan yhteiskunnallisen päätöksenteon tukena.
Vastaava tutkija
Vihtonen Tiina Hankkeen kesto 2003 - 2004
Asiasanat
laatujärjestelmät, innovatiivisuus, liikkeenjohdon menetelmät
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|