M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Merialueen siikaistutukset. - Pohjanlahden siikaistutusten tuloksellisuus

Paluu Hankehaaviin

	

Siika on yksi tärkeimmistä kalalajeista Pohjanlahdella. Se on myös yksi yleisimmistä Pohjanlahden kalaistutuksissa käytetyistä kalalajeista. Siitä huolimatta Pohjanlahden siikaistutusten tuloksellisuudesta tai siihen vaikuttavista tekijöistä ei tiedetä paljoakaan. Merkitsemällä Pohjanlahteen istutettavia 1-kesäisten siianpoikasten istutuseriä selvitetään, mikä on Pohjanlahden siikaistutusten saalistuotto, miten istutusten tuottama saalis maantieteellisesti jakautuu ja mitkä tekijät vaikuttavat saalistuottoon. Tuloksia voidaan soveltaa siikakantojen hoidossa ja siikaistutusten ohjaamisessa. Tutkimus on osa RKTL:n istutustutkimusohjelmaa

Tavoitteet

Siikaistutusten tuloksellisuuden ja tuloksellisuuteen vaikuttavien tekijöiden selvittäminen

Vaikuttavuus

Siikaistutusten tuottama hyöty lisääntyy ja istutusten mahdollisia haittavaikutuksia voidaan vähentää. Tutkimustietoa hyödyntävät Pohjanlahden velvoitteenhaltijat, kalaveden omistajat ja kalastusalueet. Siikasaaliiden paranemisesta hyötyvät niin ammatti- kuin vapaa-ajankalastajatkin.

Vastaava tutkija

Leskelä Ari, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Saimaan kalantutkimus ja vesiviljely
Yhteystiedot

Muut henkilöt

Jokikokko Erkki, Huhmarniemi Alpo

Yhteistyötahot

Hanketta ovat rahoittaneet useat eri velvoitteenhaltijat ja ELY-keskukset. Tällä hetkellä käynnissä olevia osatutkimuksia rahoittaa Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Hankkeen kesto 2006 - 2014

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.