Perunan maltokaarivirus (Potato mop-top virus, PMTV) on yksi pahimmista ja vaikeimmin torjuttavista perunan taudinaiheuttajista Pohjoismaissa. Virus havaittiin 1980-luvulla, mutta sen nykyistä levinneisyyttä ei tarkasti tunneta. Muissa Itämeren ympärysmaissa maltokaarivirusta ei ole systemaattisesti etsitty, vaikka viruksen kulkeutuminen niihin siemenperunoiden mukana on ollut mahdollista. Maltokaariviruksen levittäjänä toimii maassa elävä perunan kuorirokkoa aiheuttava sienen kaltainen mikrobi, Spongospora subterranea. Sen kestoitiöt voivat säilyttää maltokaariviruksen tartutuskykyisenä yli 10 vuoden ajan. Niinpä ensisijainen ja edelleen ainoa maltokaariviruksen torjuntakeino on viruksen pääsyn estäminen viljelykselle. Kestäviä perunalajikkeita ei ole. Tässä hankkeessa kartoitetaan PMTV:n esiintyminen kaikissa Itämeren ympärysmaissa, jotta viruksesta vapaille alueille voidaan suunnitella tehokas torjuntaohjelma. Asiantuntemusta maalevintäisten virusten tutkimisessa ja diagnostiikassa kehitetään noin 30 laitosta ja organisaatiota käsittävän tutkimuskonsortion voimin. Hankkeessa on siten vahva tutkijankoulutusulottuvuus. Useiden laboratorioiden yhteistyöjärjestelyin pyritään tuottamaan perunaan kestävyyttä maltokaarivirusta vastaan hyödyntäen perunan omia kestävyysgeenejä bioteknisten menetelmien avulla.
Vastaava tutkija
Valkonen Jari, Helsingin yliopisto, Soveltavan biologian laitos Yhteistyötahot
Maa- ja elintarvitalouden tutkimuskeskus, Pohjoisen Kantaperuna Oy, 28 Itämeren ympärysmaissa toimivaa tutkimuslaitosta ja yliopistoa
Hankkeen kesto 2005 - 2008
Asiasanat
peruna, perunan maltokaarivirus, kasvivirus, diagnostiikka, Itämeren alueen yhteistyö, kasvitauti, biotekniikka
Hankkeen vaihe: päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Helsingin yliopiston TUHTI-tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Helsingin yliopiston TUHAT-järjestelmästä.
|