Eläinperäisten elintarvikkeiden välityksellä leviävien sairauksien aiheuttamat yhteiskuntataloudelliset kustannukset (Social costs of food-borne diseases of animal origin) Viimeaikaiset elintarvikekriisit ovat aiheuttaneet satojen miljoonien eurojen tappioita elintarvikemarkkinoilla. Elintarvikekohujen jälkimainingeissa syntyy keskustelua siitä, miten paljon julkisia varoja tulisi kohdentaa toisaalta elintarvikkeiden tiukempaan valvontaan sekä toisaalta mahdollisten kriisien ennaltaehkäisyyn. Riskien yhteismitallisuuteen ja vertailtavuuteen koko elintarvikeketjussa päästään taloudellisella kustannus-vaikutusanalyysillä. Taloudellisia selvityksiä salmonellan aiheuttamista kustannus-vaikutuksista on Suomessa tehty/meneillään, kun taas kattavaa taloudellista tutkimusta muiden eläinperäisten elintarvikeriskien hallinnasta ja markkinahäiriöistä ei Suomessa toistaiseksi ole olemassa. Tutkimuksen tavoitteena on (a) selvittää eläinperäisten elintarvikkeiden kautta leviävien sairauks ien kokonaistaloudellisia hyvinvointivaikutuksia, (b) selvittää eri eläinperäisten elintarvikkeiden aiheuttamien kustannusten kohdentumista elintarvikeketjun eri osapuolille (tuottajat, jalostava teollisuus, kauppa, kuluttaja, veronmaksajat), (c) arvioida näitä taloudellisia tappioita eri riskitasoilla ja (d) tehdä arvio kustannustehokkaammista politiikkavaihtoehdoista elintarvikeketjun eri vaiheissa. Eri politiikkavaihtoehtojen kustannusten ja hyötyjen analysointiin elintarvikkeiden turvallisuudesta on käytettävissä pääasiassa kahdenlaista menetelmää: joko kuluttajien maksuhalukkuus (willingness-to-pay WTP) riskien vähentämisestä tai sairauskustannusmenetelmä (cost-of-illness COI). Perinteisesti sairauskustannusmenetelmässä on laskettu vain yksilöille aiheutuvia kustannuksia. Uutena metodologisena avauksena tässä tutkimuksessa pyritään laajentamaan kustannusten kohdistumista elintarvikeketjun eri toimijoille ja julkiselle sektorille. Tutkimusaineiston hankinnassa ja analysoinnissa yhdistetään kvalitatiivista ja kvantitatiivista lähestymistapaa. Tulokset hyödyttävät erityisesti julkista sektoria, mutta myös kaikkia elintarvikeketjun toimijoita. Tutkimuksen vast. johtaja on prof. Jukka Kola ja tutkijat MMM Terhi Latvala ja MMM Sami Kilpeläinen. Tutkimus alkoi 04/2001 ja päättyy viim. 12/2003 MMM:n rahoituspäätöksen mukaisesti. Tutkija Latvala viimeistelee opinnäyte-työtään 12/01-02/02 ja on äitiyslomalla 1.8.2002 alkaen, jolloin hän ei siis ole projektirahoituksella. Alkuperäisen tavoitteen mukainen tutkimus valmistuu silti määräaikaan mennessä tutkija Kilpeläisen työnä. Tutkimus julkaistaan Taloustieteen laitoksen sarjassa v. 2003 ja siitä ja tutkimusteemaan liittyvästä aiemmasta tutkimuksesta tarjotaan ja kirjoitetaan artikkeleita aikakauskirjoihin ja muihin sarjoihin, mm. v. 2001 Cahiers déconomie et sociologie rurales ja PTT-Katsaus 4/2001 sekä vuonna 2003 International Food and Agribusiness Management Review. Tutkimusteemaan liittyviä tutkimuspape reita on esitelty ja pyritään esittämään kv. ja kotimaisissa seminaareissa, mm. 71. EAAE-sem. Zaragosa 4/01, Maataloustieteen päivät 1/02, IAMA World Congress Hollanti 6/02, EAAE X Congress Zaragosa 8/02, NJF Kongres Turku 07/03, 82. EAAE-sem Bonn 05/2003 ja IAMA World Congress Cancun, Mexico 06/03. Research team: Dr. Jukka Kola, professor, and M.Sc. Terhi Latvala and M.Sc. Sami Kilpeläinen, post-graduate students Department of Economics and Management P.O. Box 27 Viikki A FIN-00014 University of Helsinki tel. 358-9-191 58080, 358-9-191 58673 fax. 358-9-191 58096 E-mail:Jukka.Kola@Helsinki.Fi Terhi.Latvala@Helsinki.Fi sami.kilpelainen@helsinki.fi
Vastaava tutkija
Kola Jukka, Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Yhteistyötahot
MTT-taloustutkimus, EELA, MMM, Elintarvikevirasto
Hankkeen kesto 2001 - 2003
Asiasanat
economics of food safety, Finland
Hankkeen vaihe: päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Helsingin yliopiston TUHTI-tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Helsingin yliopiston TUHAT-järjestelmästä.
|