Seurantatutkimushankkeella on kaksi tavoitetta. Ensimmäisenä tavoitteena on tuottaa seurantatietoa vuonna 1997 valmistuneelle Merja Paunikallion tutkimukselle Kuka jää maaseudulle? Maaseudun nuorten näkemyksiä maaseudusta asuin-, työ- ja elinympäristönä. Toisena tavoitteena on tuottaa uutta ja tarkempaa tietoa maaseudun nuorten vapaa-ajanviettoon, vaikutusmahdollisuuksiin ja yrittäjyyteen liittyvistä kokemuksista ja mielipiteistä. Tutkimushanke jakaantuu neljään osa-alueeseen: 1. Eläminen ja asuminen maaseudulla, 2. Vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuudet, 3. Itsensä työllistämisen vaihtoehdot sekä 4. Tulevaisuuden suunnitelmat ja niihin vaikuttavat asiat. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat 16-25-vuotiaat nuoret Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Tutkimus toteutetaan kyselytutkimuksena oppilaitosten välityksellä. Tutkimuksen rahoittaja on Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä.
Vastaava tutkija
Toivonen Tarja, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Seinäjoki Hankkeen kesto 2001 - 2002
Asiasanat
nuoret, nuoriso, maaseutu
Hankkeen vaihe: päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Helsingin yliopiston TUHTI-tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Helsingin yliopiston TUHAT-järjestelmästä.
|