Huhtikuussa 1998 käynnistyi tutkijakoulu "Metsät paikkatietojärjestelmissä", jossa aloitti ensi vaiheessa 15 tutkijaa. Tutkijakoulun päärahoittajana toimii Metsämiesten säätiö. Muita rahoittajia ovat Suomen Akatemia sekä Maa- ja metsätalousministeriö. Jatkotutkinnon voi suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa tai Teknillisessä korkeakoulussa. Tällä hetkellä (lokakuu 1999) tutkijakoulun rahoittamana työskentelee 14 tutkijaa. Tutkijakoulussa parannetaan metsätiedon tehokkaan hallinnan edellytyksiä metsien kartoituksessa, hoidossa ja seurannassa käyttäen paikkatietojärjestelmiä. Samalla tuotetaan menetelmiä sekä asiantuntijoita tutkimuksen, opetuksen ja käytännön tarpeisiin. Päätavoitteet: · Aloittaa tutkijankoulutusohjelma metsätieteiden, fotogrammetrian ja kaukokartoituksen sekä geoinformatiikan alueella. · Lisätä yhteistyötä paikkatietojärjestelmien tutkimuksesta ja käytöstä kiinnostuneiden henkilöiden ja organisaatioiden kesken kotimaassa ja ulkomailla käyttäen hyväks i verkottumista. · Kehittää metsätalouden ja ympäristötieteiden paikkatietosovelluksia riippumatta osallistujan perustutkinnosta.
Tulokset
Tutkijakoulun alun lykkääntyminen hieman viivästytti alkuperäistä aikataulua. Tutkijakoulussa työskentelevät tutkijat (11) ovat tehneet työtään aloitusajankohdasta riippuen 1-1.5 vuotta. Tänä aikana he ovat suorittaneet lähes kaikki jatkotutkintoihin kuuluvat opinnot. Tutkimustyö on tuottanut ensimmäiset tutkimusartikkelit sekä opinnäytteet (1 lisensiaattityö). Tutkijakoulun myötävaikutuksella Metsävarojen käytön laitoksella on käynnistetty uutta paikkatieto- ja kaukokartoitusopetusta. Lisäksi lukuisia tutkijakoululaisille tarkoitettuja kursseja ja seminaareja on järjestetty. Tutkijakoulu on myös edistänyt paikkatietoalan yhteistyötä sekä koti- että ulkomailla.
Vastaava tutkija
Laasasenaho Jouko, Helsingin yliopisto, Metsävarojen käytön laitos Yhteistyötahot
Helsingin teknillinen korkeakoulu, Joensuun yliopisto
Hankkeen kesto 1998 - 2001
Asiasanat
Paikkatietojärjestelmät, kaukokartoitus, metsien kartoitus, metsien inventointi, luonnon monimuotoisuus, ympäristövaikutusten arviointi
Hankkeen vaihe: päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Helsingin yliopiston TUHTI-tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Helsingin yliopiston TUHAT-järjestelmästä.
|