Ohita navigointilinkit
RKTL Tutkimushankekuvaus Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Yhteystiedot Tutkimuslaitos Julkaisut

Paluu Hankehaaviin

Kunnostettujen mataloituneiden merenlahtien kalanpoikasseuranta

Paluu Hankehaaviin

	

Hankkeessa tutkittiin Kustavin ja Uudenkaupungin välisellä rannikolla sijaitsevalla kunnostetulla alueella eri kalalajien kalanpoikasten esiintyminen varhaiskeväällä ja kesällä. Menetelminä käytettiin mm. valkolevyä ja skuupaa sekä poikasnuottaa. Kaikkiaan tavattiin 18 kalalajin poikasia. Alueilla mitattiin myös veden suolapitoisuus ja lämpötila sekä kartoitettiin vesikasvien esiintymistä ja pohjan laatua. Fladoissa ja kluuvijärvissä särjen ja ahvenen poikasia oli eniten, mutta salmissa ja kannaksissa valtalajeina poikasyhteisössä olivat kolmipiikit ja tokot.

Tavoitteet

Hanke on Varsinais-Suomen TE-keskuksen toimeksianto ja liittyy KOR-varoilla kunnostettujen mataloituneiden merenlahtien seurantaan. Työ edistää osaltaan tietämystä rannikon poikastuotantoalueista.

Tulokset

Sekä umpinaisissa kunnostetuissa fladoissa/kluuvijärvissä että avonaisemilla salmiin/kannaksiin kuuluvilla alueilla havaittujen lajien määrä oli suunnilleen sama, mutta poikastiheys oli suurempi avonaisilla alueilla.

Vastaava tutkija

Auvinen Heikki, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Muut henkilöt

Härmä Meri, Blom Andreas, Vuorenpää Veera, Hudd Richard

Yhteistyötahot

Varsinais-Suomen TE-keskus, Lounais-Suomen ympäristökeskus.

Hankkeen kesto 2003 - 2007

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.