M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Merkintä

Paluu Hankehaaviin

	

Merkintätoimi tekee kalamerkintöjä, kehittää merkintämenetelmiä ja myy kalamerkkejä sekä merkintäpalveluja. Lisäksi se ylläpitää merkintärekisteriä sekä tutkimuslaitoksen että ulkopuolisten tarpeisiin.

Tavoitteet

Merkintätoimen tavoitteena on tarjota kalamerkkejä ja merkintäpalveluja sekä tuottaa sidostyhmille, tutkijoille ja viranomaisille tietoa kalanistutustoiminnan tuloksellisuudesta ja kalastuksen säätelyn vaikutuksista.

Tulokset

Merkintätutkimukset tukevat sitä käsitystä, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen merialueille tehtyjen lohi- ja meritaimenistutusten tuotto on romahtanut. Myös sisävesillä istutusten tuotto on merkintätutkimusten mukaan laskenut, muttei niin dramaattisesti kuin merialueella.

Vaikuttavuus

Tuotettava tieto palvelee viranomaisia ja muita alan toimijoita kalakantojen hoitotyön suunnittelussa ja toteutuksessa.

Vastaava tutkija

Saura Ari, Riista- kalatalouden tutkimuslaitos
Yhteystiedot

Muut henkilöt

Timperi Soili, Porspakka Lili

Yhteistyötahot

Voimayhtiöt, Kalankasvattajat/viljelijät, ELY-keskukset, Suomen ympäristökeskus

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.