M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Täplärapu arvokalojen mädin predaattorina

Paluu Hankehaaviin

	

Täplärapu menestyy jokiravusta poiketen suomalaisissa suurjärvissä, kuten Päijänteessä ja Saimaassa. Laji on näissä oloissa uusi tulokas ja sen suhdetta paikallisiin arvokaloihin tunnetaan heikosti. Ruotsissa on havaittu nieriäkannan heikentyneen Vätternissä samana aikana kuin täplärapu on runsastunut. Riippuvuussuhdetta on tutkittu varsin vähän. Suomessa jokiravun ei tiedetä aiheuttaneen haittaa arvokalakannoille, olihan mm. Kokemäenjoki yksi maamme parhaista lohijoista ja samalla paras jokirapualue. Täplärapu on kuitenkin koeravustusten perusteella talvisin huomattavasti jokirapua aktiivisempi, jolloin syyskutuisten kalojen mäti saattaa olla sille ravintokohde.

Syksyn ja talven 2005-06 aikana tehtiin Laukaan kalanviljelylaitoksen tutkimusyksikössä useita koesarjoja yksittäisillä ravuilla. Kokeita jatkettiin pidempiaikaisilla oppimiskokeilla talvikaudella 2006-07, jolloin tutkittiin myös sosiaalisen käyttäytymisen vaikutusta ravinnonottoon. Tarjolla oli lohikalan mätiä ja kaksi muuta dieettiä eri asetelmissa.

Tavoitteet

Täpläravun mahdollinen välitön vaikutus arvokaloihin on syytä tuntea, jotta voidaan välttyä Vätternin tapaisilta spekulaatioilta. Tarkoituksena oli tutkia täpläravun predaatiota eri kehitysvaiheissa olevan lohikalan mädin suhteen.

Tulokset

Täplärapu käyttää kalan mätiä ravintona myös talvioloissa, mutta mikäli muuta ravintoa on tarjolla, mäti kelpaa heikosti. Näin ollen täpläravun läsnäololla ei liene merkitystä arvokalojen jälkeläistuotantoon. Kuitenkin, jos arvokalakannan kutualueet ovat hyvin rajallisia ja kyse on harvalukuisesta kalakannasta, täplärapu voi heikentää kalakannan menestymistä.

Vastaava tutkija

Pursiainen Markku, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Jyväskylän riistan- ja kalantutkimus

Muut henkilöt

Savolainen Riitta, Ruokonen Timo, Bomberg Jukka, Kytömaa Leena, Pellinen Maija

Hankkeen kesto 2006 - 2007

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.