M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Joki- ja täplärapukantojen kehitykseen vaikuttavat tekijät

Paluu Hankehaaviin

	

Hanke perustuu laajaan eri lähteistä koottuun aineistoon, joka käsittää omia ja yhteistyökumppaneiden toteuttamia koeravustuksia ja tietoja muista rapukantoihin vaikuttavista tekijöistä.

Mikäli lajien elinympäristövaatimuksissa löytyy mitattavia eroja ja lajeilla on erilainen kyky selviytyä tai muodostaa tuottavia kantoja erilaissa ympäristöissä, voivat eroavuudet olla keskeisiä joki- ja täpläravun tulevien levinneisyysalueiden muodostumisessa. Istutusten ja muiden hoitotoimien suunnittelussa tällaisten tekijöiden selvittäminen auttaa mm. sopeutettaessa toimintoja ilmaston muutokseen.
Raputalousohjelmassa hanke liittyy tutkimuskokonaisuuteen, jossa tutkitaan rapuja ekosysteemin osana.

Tavoitteet

Tutkimuksessa analysoidaan joki- ja täpläravun ympäristövaatimusten eroja lajien esiintymishistorian ja esiintymisvesien tunnettujen fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten muuttujien avulla.

Tulokset

Tutkituista jokirapuistutuksista noin kolmannes ja täplärapuistutuksista yli 80 prosenttia näyttää onnistuneen hyvin ja tuottaneen lisääntyvän kasvavan rapukannan.

Vastaava tutkija

Tulonen Jouni, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon riistan- ja kalantutkimus

Muut henkilöt

Erkamo Esa, Savolainen Riitta, Alapassi Tarja, Järvenpää Teuvo, Kuittinen Eero

Yhteistyötahot

Tutkimuksessa on tehty yhteistyötä aineiston hankinnassa ja käsittelyssä Raputietokeskuksen, SYKE:n ja useiden TE-keskusten ja kalatalouskeskusten kanssa., ,

Hankkeen kesto 2006 - 2009

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.