M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Vierasperäisten lohikalojen vuorovaikutukset alkuperäislajien kanssa Suomen virtavesissä

Paluu Hankehaaviin

	

Tavoitteet

Tutkimus tuottaa sekä 1) ekologista perustietoa vierasperäisten lohikalojen elinympäristön valinnasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä ja vuorovaikutuksesta alkuperäislajien kanssa että 2) sovellettavaa tietoa pohjoisten virtavesien kalakantojen hoidon ja käytön suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi siten, että mahdolliset vieraslajeista alkuperäislajistolle aiheutuvat haittavaikutukset voitaisiin minimoida. Tutkimus vastaa kysymykseen millaisia vaikutuksia vierasperäiset lajit aiheuttavat maamme virtavesien alkuperäislajien kannoille ja ovatko ne ennakoitavissa.

Tulokset

Vuonna 2007 kolmelta mantereelta peräisin olevien tutkimusten julkaisuihin pohjautuva meta-analyysi toi selvästi esille, että vierasperäiset lohikalat vaikuttavat monin eri tavoin haitallisesti alkuperäislajien menestymiseen.

Vastaava tutkija

Huusko Ari, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Muut henkilöt

Korsu Kai (Oulun yliopisto), Hokki Rauno, Haataja Teija, Korhonen Pekka, Muotka Timo (Oulun yliopisto)

Yhteistyötahot

Oulun yliopiston biologian laitos.

Julkaisut

Korsu, K. & Huusko, A. 2010. Are environmental conditions in Finnish streams limiting to early life-history survival in the nonnative rainbow trout? Fisheries Science 76: 901-907.

Korsu, K., Huusko, A. & Muotka, T. 2009. Does the introduced brook trout (Salvelinus fontinalis) affect growth of native brown trout (Salmo trutta)? Naturwissenschaften 96: 347-353.

Korsu, K. & Huusko, A. 2009. Propagule pressure and initial dispersal as determinants of establishment success of brook trout (Salvelinus fontinalis Mitchell 1814). Aquatic Invasions (2009) vol 4(4).

Hankkeen kesto 2007 - 2010

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.