M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Lifedata

Paluu Hankehaaviin

	

Riista- ja peltokolmiolaskentojen avulla tuotetaan tietoa metsä- ja peltovaltaisten alueiden riistalajien kannan arviointiin ja hoidon suunnitteluun.
Kolmiolaskentoja tekevät pääasiassa vapaaehtoiset metsästäjät ja luontoharrastajat.

Tavoitteet

LifeDatan tavoitteena on parantaa LYNETin aineistojen yhteiskäyttöisyyttä. Vuoden 2015 loppuun kestävä hanke toteuttaa tiedonhakijalle joustavia ja helppokäyttöisiä tiedonhakuratkaisuja, joilla voi louhia halutunlaista tietoa laitosten tietovarannoista. Tämä edellyttää muun muassa sanastojen ja tietokantaratkaisujen yhdenmukaistamista. Pääosin työstä hyötyvät tutkijat ja asiantuntijat, mutta myös suoraan kansalaiset, kun tuotetaan helppokäyttöisiä julkisia palveluita ja sovelluksia. Hankkeessa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos kehittää riistakolmiolaskentojen tietojen keruuta, käsittelyä ja raportointia tehostavaan riistakolmiot.fi-tietojärjestelmää.

Tulokset

Vuoden 2014 aikana jatkettiin riistakolmiot.fi pienriistatietojärjestelmän suunnittelua ja toteutusta asiakaspalvelukartoituksen johtopäätösten perusteella. Tietojärjestelmän avulla kerätään ja raportoidaan metsästäjien ja muiden vapaaehtoisten keräämät riista- ja peltokolmioiden tiedot tietokantaan siten, että asiakkaat pääsevät itse tallentamaan omalta kolmioltaan keräämänsä tiedot. Järjestelmän valmistuttua asiakkaat pystyvät myös katsomaan oman kolmionsa tietoja. Järjestelmään rakennetaan sekä julkinen puoli että ekstranetti. Julkisella puolella näytetään yleisiä laskentaohjeita, tilastoja ja lajiesittelyjä. Järjestelmä toimii apuna myös viestinnässä. Extranetin puolella tapahtuu kolmioiden havaintojen tallennus, ja siellä laskija voi tarkastella oman kolmionsa aiempia datoja ja laskentapalautetta.

Vaikuttavuus

Asiakaspalautteen tulokset osoittavat, että asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä rakennettuun palveluun. Sivusto mahdollistaa reaaliaikaisen raportoinnin ja laskentojen seuraamisen.

Vastaava tutkija

Ikonen Katja, Luonnonvarakeskus
Yhteystiedot

Muut henkilöt

Helle Pekka, Rintala Jukka, Tiainen Juha, Pitkänen Harri, Perkonoja Maarit, Karhapää Arto, Luolamo Ville, Murto Kimmo, Forsell Sven

Yhteistyötahot

Hanke toteutetaan yhteistyössä Metlan (koordinaattori), SYKEn ja MTTn kanssa.

Hankkeen kesto 2011 - 2015

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.