Tavoitteet
Hankkeessa koordinoidaan tutkimusohjelman "Suometsien ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kasvatus ja käyttö" (1999-2003) toimintaa. Hankkeessa tutkitaan myös erilaisten toimenpiteiden kannattavuutta suometsissä ja selvitetään suometsien tilannetta VMI8:n tulosten perusteella.Tutkimusohjelman sivulle
Tulokset
Taustaa Suomen metsien kasvu jäi 1950-luvulla puun käyttöä pienemmäksi. Tilannetta ryhdyttiin korjaamaan panostamalla voimakkaasti metsänhoidon tehostamiseen ja metsänparannustoimintaan. Soiden ojitustoiminta saavutti huippunsa, lähes 300 000 hehtaarin vuotuisen määrän 1960- ja 1970-lukujen taitteessa ja suometsien lannoitus 1970-luvun puolivälissä yli 100 000 hehtaarin vuotuisilla lannoituksilla.Suopuustojen kehitys riippuu kasvupaikan vesi- ja ravinnetaloudesta. Ojitetut suometsät ovat jatkuvassa muutostilassa sekä vesi- että ravinnetalouden suhteen ja poikkeavat näin olennaisesti kivennäismaiden metsistä. Ojien kunto ja kasvupaikan kuivatustila heikkenevät ajan myötä. Ojien aika ajoin tapahtuva kunnostus tai ojaverkostojen täydentäminen uusilla ojilla tarpeen useimmilla ojitusalueilla.Suopuustojen kasvatuksessa ongelmia, joiden selvittämiseksi tarvitaan monipuolista, kokonaisvaltaista tutkimusta. Käytäntö on vieroksunut suopuustojen korjuuta usein kangasmaita pienemmän saannon ja vaikeampien puunkorjuuolosuhteiden vuoksi. Myös suopuun laatu on askarruttanut puun käyttäjiä.1960- ja 1970-lukujen suometsiin kohdistuneen voimakkaan panostuksen jälkeen erilaiset metsänparannus- ja metsänhoitotoimenpiteet ovat vähentyneet voimakkaasti. Kunnostusojituksia tehdään huomattavasti tarvetta vähemmän. Sama koskee myös erilaisia metsänhoitotoimenpiteitä, kuten uudistamista, taimikoiden hoitoa ja ensiharvennuksia. Lannoitustoiminta loppui lähes tyystin 1980- ja 1990-luvuilla. Vesiensuojelun vaatimukset edellyttävät lisää tutkimustietoa suometsätalouden kuormitusvaikutuksista.Suopuustojen pitkän ajan kehitys riippuu paitsi luontaisista kasvuedellytyksistä, myös ihmisten toimenpiteistä. Kehityksen ennustaminen erilaisten luonnonolojen ja erilaisten toimintavaihtoehtojen pohjalta edellyttää suopuustojen kasvun mallinnusta. Eri toimenpidevaihtoehtojen yksityis- ja kansantaloudellinen kannattavuus, huomioonottaen myös ympäristötekijät, viimekädessä ratkaisevat toiminnan mielekkyyden.Yllämainittujen ongelmien selvittämiseksi aloitettiin Metsäntutkimuslaitoksessa maa- ja metsätalousministeriön tukemana vuonna 1999 viisivuotinen poikkitieteellinen Suometsien ekologisesti ja taloudellisesti kestävän kasvatuksen ja käytön ohjelma, jonka vetäjinä ovat toimineet prof. Seppo Kaunisto (1999-2001) ja MMT Erkki Ahti (2002-2003).Tuloksia Soiden ojittaminen metsänkasvatusta varten perustuu Suomessa ojittamattoman suon pintakasvillisuuden perusteella tehtävään luokituksiin, joiden avulla suot jaetaan suotyyppeihin ja hyvyysluokkiin. Suotyypin ja suon hyvyysluokan avulla on arvioitu, miten paljon puuta suo tuottaa ojituksen jälkeen. Viime vuosikymmeninä tutkijoita on askarruttanut, miten pitkään ravinteita riittää eri suotyypeillä. Erityisesti on kannettu huolta typen ja kaliumin riittävyydestä. SUO-ohjelman tulosten mukaan turpeen typpipitoisuus ratkaisee, tuleeko suosta metsämaata. Jos typpipitoisuus on liian pieni, ojitusalue jää kitumaaksi, jonka keskimääräinen vuosikasvu on alle 1 m3/ha/v. Näin voi käydä erityisesti pohjois-Suomessa. Jos suo on ojitettaessa ollut nevamainen ja vähäpuustoinen, on olemassa riski että kaliumin puute alkaa rajoittaa kasvua jo ensimmäisen puusukupolven aikana. Kokonaisuuden kannalta kaliumin loppumisriski on suhteellisen pieni.Kunnostusojitus alentaa pohjavesipinnan tasoa keskimäärin 5-10 cm. Puuston kasvu ei kuitenkaan kovin paljon lisäänny, jos pohjavesipinta jo ennen kunnostusojitusta on ollut suhteellisen syvällä, puuston tilavuus yli 100 m3/ha ja vuosikasvu suuruusluokkaa 4-5 m3/ha/v. Tämä johtuu siitä, että suurikokoinen ja hyvin kasvava puusto ottaa turpeesta niin paljon vettä, että pohjavesipinta pysyy normaalivuosina riittävän syvällä, vaikka oja olisivat jo osittain kasvaneet umpeen. Hyväkasvuisissa suometsissä päätös kunnostusojituksesta tulisi tehdä lähinnä puuston tilan perusteella, kun sen sijaan karummilla kohteilla, joilla sekä kuutiomäärä että kasvu ovat pienemmät, kunnostusojituspäätös tulisi nykyiseen tapaa tehdä ojaston kunnon perusteella.Turvemaiden ensiharvennuksissa poistettavien runkojen koko ja hehtaarikohtainen kertymä ovat useimmiten pieniä. Kun vielä metsäkuljetusmatkat ovat pitkiä, korjuukustannukset nousevat väistämättä suuriksi. Turvemaiden puunkorjuuongelmat eivät pääsääntöisesti olekaan teknisiä vaan taloudellisia.Suometsien ensiharvennusten ongelma on, että ne kytketään usein kunnostusojitukseen, johon saa valtion metsänparannusrahoitusta 20 vuotta uudisojituksen jälkeen. Karuhkoissa suometsissä, esim. useimmilla rämepohjaisilla mailla, puustoa ei vielä tässä ajassa ole kasvanut riittävästi, jotta ensiharvennus olisi kannattava. SUO-ohjelman tulosten mukaan tällaisissa suometsissä ei tulisi tehdä ensiharvennusta, ennen kuin harvennuksen jälkeen pystyyn jäävän puuston tilavuus on yli 100 m3/ha, ts. ensiharvennukset tulisi tehdä huomattavasti nykyistä myöhemmin.Suopuustojen tekninen laatu on osoittautunut suhteellisen hyväksi erityisesti järeissä kuusikoissa. Myöskään maannouseman aiheuttamia lahovikoja suokuusella ei juuri esiinny. Sen sijaan turvemaan männiköissä esiintyy kivennäismaiden männiköitä huomattavasti enemmän tyvilenkoutta, lylypuun muodostusta ja mutkaisuutta, jotka aiheuttavat työstö- ja kuivausongelmia.Turvemaiden puunkorjuu sujuu monenlaisella kalustolla. Metsäkuljetuksen ongelmana on kantavuus, ja kuormatraktoreiden kesäaikainen käyttö on säiden armoilla. Keskikokoinen kuormatraktori on kuitenkin kustannustehokas ratkaisu metsäkuljetukseen. Pienemmällä telamaasturikalustolla metsäkuljetus on mahdollista ympärivuotisesti, mutta pieni kuormakoko ja pitkät kuljetusmatkat johtavat korkeisiin kustannuksiin. Pienet, massaltaan 8-12 tonnin hakkuukoneet soveltuvat turvemaille hyvin. Pienten hakkuukoneiden käyttötuntikustannukset ovat pienemmät mutta tuottavuustaso vain hieman alempi kuin suuremmilla hakkuukoneilla turvemaiden ensiharvennuksissa. Pienillä hakkuukoneilla voidaan käyttää myös hakkuu-uramenetelmää, jolla metsäkuljetusurien määrä saadaan minimoitua.Turvemailla kunnostusojituksen ja puunkorjuun yhteensovittaminen vaatii metsänomistajien ja eri organisaatioiden yhteistyötä. Yhteistyöstä saadut kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti hyviä. Yhteistyöllä saadaan myös puunkorjuun kannalta järkeviä korjuukokonaisuuksia, joille korjuuta voidaan hyvinä korjuutalvina tehokkaasti keskittää.Suometsissä vesiensuojelu vaatii metsäammattimieheltä enemmän ammattitaitoa kuin kivennäismaiden metsätalous. Erityisen suuri ongelma on kiintoaines, joka pyrkii huuhtoutumaan vesistöihin kunnostusojituksen yhteydessä. Kiintoaineksessa on myös ravinteita, joiden pääsy vesistöihin tulisi estää. SUO-ohjelman tulosten mukaan suurin osa kunnostusojituksen aiheuttamasta vesistöjen kiintoaine- ja ravinnekuormituksesta voidaan estää rakentamalla riittävän suuria laskeutusaltaita ja mikäli huuhtoutuva aines koostuu turvehiukkasista ja hienojakoisesta mineraaliaineksesta, suodattamalla ojitusvedet pintavalutuskentän kasvillisuuden läpi.Suometsien käsittelyssä tulisi toimia siten, että pohjavesipinnan taso ei pääse kohoamaan esim. hakkuiden yhteydessä. Näin vältetään vettymiseen liittyvä liukoisen fosforin huuhtoutuminen.Tutkimusohjelman loppuraportissa, joka julkaistaan v. 2005, tutkimustuloksia käsitellään sekä ajallisesti että sisällöllisesti laajemmin. Tavoitteena on luoda suometsätalouden eri aihekokonaisuuksista synteesi nykytiedon pohjalta.
Vastaava tutkija
Ahti, Erkki Hankkeen kesto 1999 - 2005
Asiasanat
Kannattavuus, Koordinointi, VMI
Hankkeen vaihe: päättynyt
Huom! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin aikanaan Metsäntutkimuslaitos Metlan tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää päivitetä. Ole hyvä ja tarkista löytyykö hankkeen ajantasaisia tietoja uudesta Luken tutkimustietojärjestelmästä.
|