M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Meristrategiadirektiivin (MSD) edellyttämät seurannat ? rannikon kalalajit sekä merilinnut

Paluu Hankehaaviin

	

Vuonna 2008 voimaan tullut EU:n meristrategiadirektiivi edellyttää merialueen tilan säännöllistä seurantaa mm. kalaston ja linnuston osalta. Tässä hankkeessa kehitetään ja testataan direktiivin edellyttämiä indikaattoreita ja osallistutaan tarvittavien kansallisten seuranta- ja toimenpideohjelmien valmisteluun.
Kansallista indikaattorien ja seurantaohjelman kehittämistä samoin kuin toimenpideohjelman valmistelua koordinoi ympäristöministeriön vetämät asiantuntijaryhmät. Seurantojen kansainvälistä kehittämistyötä Itämerellä koordinoi Itämeren suojelukomissio HELCOM. Seurannassa käytettäviksi suunnitelluista indikaattoreista on olemassa alustava lista, joka sisältyy valtioneuvoston hyväksymään suunnitteluasiakirjaan. Ensimmäisen kansallisen seurantaohjelma valmistuu ja toimitetaan valtioneuvoston ja komission hyväksyttäväksi syksyllä 2014. Kaikkia suunniteltuja indikaattoreita ja seurantoja ei saada toimintakuntoon ja sisällytettyä ensimmäiseen seurantaohjelmaan. Hylkeisiin liittyviä indikaattoreita kehitetään ECOSEAL ?projektissa. Kiintiölajeja (turska, silakka, kilohaili, lohi) koskevat indikaattorit kehitetään ICES -työryhmissä. Ensimmäinen kansallinen toimenpideohjelma valmistuu vuonna 2015.

Tavoitteet

Kansallinen seurantaohjelma sekä toimenpideohjelma saadaan valmiiksi kaloihin, merinisäkkäisiin ja merilintuihin liittyvien asioiden osalta. Seurantaohjelmassa kuvataan yleispiirteittäin ne jo olemassa olevat seurannat, joiden tuottamaa tietoa alkuvaiheessa käytetään meristrategiadirektiivin edellyttämien meren tila-arvioiden runkona. Useissa käynnissä olevissa seurannoissa - esimerkiksi hylkeiden kunto ja lisääntymisterveydentila, verkkokoekalastukset, kutujokiin nousevien vaellussiikojen kasvu - käytetään otantaa. Nykyaikaisten tilastomenetelmien (power-analyysi, simulointi) avulla tarkastellaan näytteenottoasetelmien ja näytteenoton riittävyyttä ja tarvittaessa optimoidaan näytteenottoa siten, että suunnitelluille meren tilan indikaattoreille saadaan mahdollisimman kustannustehokkaasti riittävät aineistot. Tätä työtä tehdään myös mahdollisesti myöhemmin mukaan tuleville seurannoille ja indikaattoreille.
Kansallisen suunnitteluasiakirjan listalla olevista kaloihin, merinisäkkäisiin ja merilintuihin liittyvistä indikaattoreista mahdollisimman moni saadaan hankkeen aikana toimintakuntoon siten, että indikaattorit ja niiden tarvitsemat aineistot ovat selkeästi kuvattu ja indikaattoreille on asetettu vähintäänkin alustavat hyvän tilan raja-arvot tai tavoitteet. Kansainvälisen yhteistyön ja seurantojen harmonisoinnin seurauksena kehitettäväksi ja testattavaksi saattaa tulla myös joitakin kokonaan uusia indikaattoreita. Toistaiseksi suurin osa työn alla olevista indikaattoreista on merialueen tilaa mittaavia tila-indikaattoreita. Lisäksi toimenpideohjelman valmistelun yhteydessä noussee esiin tarpeita kehittää myös uusia ihmistoiminnan aiheuttamiin paineisiin liittyviä indikaattoreita kuten myös toimenpideohjelman toteutumisen seurantaan liittyviä indikaattoreita. Myös uudet tila- ja paineindikaattorit tulevat perustumaan ainakin pääosin jo olemassa oleviin seurantoihin tai tietolähteisiin.

Vastaava tutkija

Lappalainen Antti, Riista- ja kalaalouden tutkimuslaitos
Yhteystiedot

Muut henkilöt

Kallasvuo Meri, Pakarinen Tapani, Anttila Mira, Jutila Eero, Jokikokko Erkki, Heikinheimo Outi, Hario Martti, Rintala Jukka, Urho Lauri, Kurkilahti Mika, Kokkonen Eevi

Yhteistyötahot

SYKE, Metsähallitus, SLU (Ruotsi), Viron merentutkimuslaitos, HELCOM, Baltian maat

Hankkeen kesto 2012 - 2016

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.