M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Mistä tulevat norppa-alueen kalastajat?

Paluu Hankehaaviin

	

Saimaan vesistö Itä-Suomessa on suosittua vapaa-ajankalastusaluetta. Samoilla vesillä elelee myös uhanalainen saimaannorppa, jonka keskeiseksi suojelukeinoksi kalastusrajoitukset ovat muodostuneet.

Aiemmissa tutkimuksissa on ilmennyt, että tietoa saimaannorppaa koskevista rajoituksista tarvitaan ja tämän tiedon pitää saavuttaa norppa-alueen kalastajat.
Tutkimus koskee Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten toimialueita. Norppa-alueella kalastavien vapaa-ajankalastajien kotipaikan, kotitalousrakenteen ja pyyntimuotojen selvittämiseksi hyödynnetään pääasiassa jo olemassa olevia Suomi kalastaa ?tutkimuksen aineistoja.

Tavoitteet

Selvitetään, mistä Saimaan vesistön norppa-alueella kalastavat vapaa-ajankalastajat tulevat eli mikä on heidän virallinen asuinpaikkansa.

Samalla selvitetään heidän kotitalousrakenteensa ja kalastuksessa käyttämänsä pyyntimuodot. Hankkeella pyritään edistämään kalastusharrastusta Itä-Suomen kalastusalueilla sekä tukemaan matkailuyrittäjien toiminnan kehittämistä.

Vaikuttavuus

Hankkeen tulokset norppa-alueella kalastavista vapaa-ajankalastajista ja heidän käyttämistään pyyntimuodoista antavat tärkeää tietoa vapaa-ajankalastuksen kehittämiseksi ja tukevat Saimaan vesistöalueella jo meneillään olevia hankkeita: Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen, Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittäminen ja Saimaannorpan suojelun ja kalastuksen edistäminen.

Vastaava tutkija

Seppänen Eila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Yhteystiedot

Muut henkilöt

Forsman Leena

Yhteistyötahot

Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen ELY-keskukset

Julkaisut

Seppänen E. & Forsman, L. 2014. Mistä tulevat saimaannorppa-alueen kalastajat? Riista- ja kalatalous ? Työraportteja 1/2014. 26 s.


http://www.rktl.fi/julkaisut/j/677.html

Hankkeen kesto 2013 - 2013

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.