M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Kalastuslain muutosten vaikutusten arviointi

Paluu Hankehaaviin

	

Tutkimuksessa arvioidaan kahden 2012 voimaan tulleen kalastuslain muutoksen toimivuutta ja vaikutuksia.

Lailla 270/2011 muutettiin pyydysten merkitsemismääräyksiä, kiellettiin kuolleidenkin alamittaisten saaliiden otto ja tehtiin suuri muutos kalastuksenvalvontajärjestelmään. Lailla 293/2012 annettiin kalastusoppaille mahdollisuus järjestää ELY:n myöntämällä luvalla enintään kuuden kalastajan onki-, pilkki- ja viehekalastusretkiä.

Näiden lakimuutosten toimivuuden ja vaikutusten arviointi on MMM:n tutkimuslaitokselle asettama tulostavoite. Vuoden 2013 tavoitteena on molempien osaselvitysten käynnistäminen ja ne valmistuvat vuoden 2014 loppuun mennessä.

Tavoitteet

Valvontaan liittyviin uusiin säännöksiin liittyen
- kerätään pohjatietoa mm. koulutettujen valvojien määrästä (KKL), ELY:ille ilmoitetuista valvontatapahtumista ja MH:n valvonnan toimivuudesta (2013 ? 2014)
- tehdään kalastusalueille Webropol -tiedustelu valvonnan onnistumisesta ja uusista määräyksistä saaduista kokemuksista ja selvitetään hallinnon kokemuksia uusien määräysten toimeenpanosta haastattelemalla ELY:jen valvontavastaavia (2014)

Oppaiden uuteen lupajärjestelmään liittyen
- kerätään tietoa anottujen ja myönnettyjen lupien määrästä ELY-keskuksittain (2013 ? 2014)
- tehdään kalastusopaskillan jäsenistölle Webropol -tiedustelu uuden järjestelmän toimivuudesta ja kehittämistarpeista ja selvitetään hallinnon näkökulmaa uudistukseen haastattelemalla ELY:jen opasluvista vastaavia henkilöitä (2013 ja 2014)

Tulokset

Tulokset ovat kalataloushallinnon ja lainsäätäjän käytettävissä harkittaessa mahdollisia täydentäviä määräyksiä ja lakimuutoksia ja valmisteltaessa kalastuslain kokonaisuudistusta.

Vastaava tutkija

Salminen Matti, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Yhteystiedot

Yhteistyötahot

MMM, Uudenmaan ELY, muut ELY:t, Metsähallitus ja kalastusopaskilta.

Hankkeen kesto 2013 - 2014

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.