M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Vapaa-ajankalastus ja ravustus

Paluu Hankehaaviin

	

Tilasto vapaa-ajankalastuksesta ja ravustuksesta (vapaa-ajankalastajien lukumäärät, kalastuspäivät ja saaliit).

Hankkeessa jatketaan tiedonkeruu- ja estimointimenetelmien kehittämistä tavoitteena entistä harhattomammat ja käyttökelpoisemmat arviot. Hanke on osa EU:n tiedonkeruuohjelmaa (EY 199/2008).

Hanke on jatkuva, tilasto tuotetaan joka toinen vuosi.

Tavoitteet

Vapaa-ajankalastuksen tilastointi on tarpeellista seurattaessa eri kalakantojen hyödyntämistä, koska useiden kalalajien osalta vapaa-ajankalastajat ovat merkittävä hyödyntäjäryhmä. Tuloksia käyttävät kalavarojen arvioinnin lisäksi mm. erilaiset kalatalousalan etujärjestöt, kalataloushallinto ja tutkimus

Tulokset

Tiedonkeruumenetelmää kehitettiin yhdessä tietohallinnon kanssa rakentamalla vuonna 2013 toteutettavaan seuraavaan kyselyyn sähköinen vastausmahdollisuus. Otanta sekä tiedonkeruun suunnittelu ja valmistelu, mukaan lukien sähköisen kyselyn testaaminen, tehtiin vuoden 2012 lopussa.

Alkuvuodesta 2013 toteutettiin tiedonkeruu väestörekisteristä poimitulle 6000 asuntokunnan otokselle postikyselyn ja siihen liitetyn sähköisen vastausmahdollisuuden yhdistelmänä. Kyselylomakkeilla saadut vastaukset tallennettiin samaan tietokantaan sähköisten vastausten kanssa. Vastaamattomista poimitulle otokselle tehtiin katohaastatteluja, joissa selvitettiin kalastaneiden henkilöiden lukumääriä sekä pyydysten käyttöä. Aineistot tarkistettiin ja analysoitiin sekä laajennettiin tulokset koskemaan koko perusjoukkoa. Samalla kehitettiin laskentamenetelmiä ottamaan huomioon muuttuneen otanta-asetelman ja tiedonkeruumenetelmän. Tuloksia julkaistiin px-web palvelussa.

Kyselyyn vastanneiden määrä on vähentynyt 2000-luvulla.Tämä asettaa paineita tilastointimenetelmän kehittämiselle. Ehdoton edellytys menetelmän kehittämiselle on ajantasainen henkilötunnukset sisältävä kalastuksenhoitomaksurekisteri. Rekisteri mahdollistaisi kyselyiden kohdentamisen aktiivisiin vapaa-ajankalastajiin, mikä pienentäisi vastauskatoa ja parantaisi estimaattien luotettavuutta. Pelkällä yleiskalastusoikeudella kalastavien kalastusta voitaisiin edelleen tutkia sopivin väliajoin kyselyillä, joiden otos poimittaisiin väestörekisteristä

Vastaava tutkija

Moilanen Pentti, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Yhteystiedot

Muut henkilöt

Ahvonen Anssi, Kytömaa Leena

Yhteistyötahot

Osallistuttiin ICES:n WGRFS-työryhmän työskentelyyn.

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.