Tutkimuksen lopullisena tavoitteena on hankkia tietoa näädän menestymisestä tarhaeläimenä. Tässä tutkimuksessa selvitetään näätien päivittäistä rehunkulusta, ruumiinpainon, liikunta-aktiviteetin ja käyttäytymisen vuodenaikaisvaihteluita. Erikoissesti selvitetään lisääntymisaikana tapahtuvia muutoksia sukuelimissä ja naaraiden hormoneissa. Vuoden -92 aikana on seurattu sekä urosten että naaraiden päivittäistä rehunkulutusta yksilökohtaisesti. Eläimet on punnittu kuukausittain. Eläinten painoon ja hedelmällisyyteen liittyvää vertailutietoa saatiin metsästäjien lähettämistä 40:stä ruhosta. Kiimakaudella kerätyistä naaraiden virtsanäytteistä on Oulun yliopisto tehnyt hormonimäärityksiä. Vuoden -93 aikana julkaistaan tuloksen Kuopion yliopiston pro gradu -työnä (Päivi Pyyvaara).
Vastaava tutkija
Korhonen Hannu T. Hankkeen kesto 1991 - 1997
Asiasanat
näätä, energiatalous, lisääntyminen, etologia
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|