Maatalous tuottaa varsinaisten markkinoitavien tuotteiden lisäksi useita markkinattomia hyötyjä. Markkinoiden puuttuessa julkishyötyjen tuotanto ei kuitenkaan kannata. Onkin pidetty mielekkäänä, että julkisen vallan tulisi ottaa huomioon viljelijöiden rooli julkishyötyjen tuottajana ja myös maksaa korvausta tästä työstä. Tämä voitaisiin toteuttaa sellaisella vapaaehtoisuuteen perustuvalla sopimusjärjestelyllä, jossa maatalousyrittäjä tekee julkisen vallan kanssa tilakohtaisen sopimuksen julkishyötyjen tuottamisesta. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena on analysoida, millä ehdoilla vapaaehtoisuuteen perustuva, julkisen vallan ja maatalousyrittäjän välinen julkishyötyjen tuottamissopimus tuottaa yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisen tuloksen. Tutkimuksen toisena tavoitteena on kartoittaa sellaiset EU-maissa käytössä olevat ohjaustoimenpiteet, joiden voidaan katsoa edustavan julkishyötyjen vapaaehtoisuuteen pohjaavaa sopimustuotantoa. Tutkimuksen kolmantena tavoitteena on kehittää sellaisia vapaaehtoisuuteen perustuvia julkishyötyjen tuottamisen sopimusjärjestelyjä, jotka olisi mahdollista ottaa käyttöön Suomessa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan seuraavan uudistuksen yhteydessä. Sopimuspohjainen julkishyötyjen tuottaminen on analysoitavissa taloustieteissä kehitetyssä säätelijä-toimija -kehikossa (principal-agent). Siinä kaksi osapuolta pyrkii keskinäiseen sopimukseen siten, että säätelijän päämääränä on saada toimija suorittamaan jokin tietty toimenpide säätelijän haluamalla tavalla. Säätelijällä tarkoitetaan tässä yhteydessä julkista valtaa ja toimijalla maatalousyrittäjää. Julkisen vallan ja maatalousyrittäjän välisessä vuorovaikutuksessa julkinen valta on selvästi ohjausvaltaa käyttävä säätelijä ja viljelijä on puolestaan ohjauksen kohteena oleva toimija. Tuloksia voidaan hyödyntää maatalouden sopimusjärjestelmiä koskevassa päätöksenteossa ja kehitettäessä EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa ja Suomen kansallisia tukijärjestelmiä. Tutkimuksella ei ole suoraa vaikutusta luonnonympäristöön. Tutkimus tuottaa kuitenkin tietoa sellaisista julkishyötyjen tuottamiseen liittyvistä sopimusjärjestelyistä, joiden toteuttaminen olennaisesti vähentäisi maatalouden luonnonympäristöön kohdistamaa ympäristörasitusta.
Vastaava tutkija
Aakkula Jyrki Hankkeen kesto 2000 - 2002
Asiasanat
julkishyödykkeet, vapaaehtoiset sopimukset, informaation taloustiede, päämies-toimija
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|