Lähtökohta: Turkistarhausta on ollut Suomessa 1930-luvun lopulta, joten alalle on muodostunut perinteitä sekä toiminta-alueisiin, toimintatapoihin että liiketoimintasuhteisiin. 30 % suomalaisista turkistarhaajista on maanviljelijöitä, joille turkistarhaus on usein sivuelinkeino. Kuitenkin valtaosa turkistarhoista on yritystoimintaa. Turkistarhojen yksikkökoko on kasvanut jatkuvasti. Nyt tuotetaan sama määrä turkisnahkoja kuin 1980-luvun lopulla, vaikka tarhojen lukumäärä on laskenut samana aikana n. 70 %, 6 000 tarhasta 1 700:aan. Uusia tarhoja on tullut vain muutama. Yrittäjien ikääntyminen tuo myös tarvetta miettiä uusia vaihtoehtoja jo toimivien tarhojen toiminnan jatkamiselle ja tehostamiselle. Alan tutkimus- ja kehitystoiminta on vähäistä. Vuonna 1988 julkaistiin HKKK:n Laskentatoimen laitoksella Toivosen ja Soinisen julkaisu no 21, Kansainvälinen suorituskyky ja liiketoimintastrategiat. Turkistarhaus. Se tarkastelee turkistarhojen suorituskykyä kannattavuuden ja rahoituksen tunnuslukujen avulla sekä vertasi kilpailustrategioita pohjoismaisiin kilpailijoihin. Vuonna 1991 Helsingin yliopiston Neuvontaopin laitoksen julkaisussa no 25 Westermarck tarkasteli alan markkinointia ja sopeutumista ympäristön muutoksiin otsikolla Yrittäjärengastoiminta turkistarhauselinkeinon tuloksellisuuden ja kilpailukyvyn lisäämiseksi. Turkiseläinlannasta valmistetun mullan markkinatutkimus ilmestyi vuonna 1990 ja Weijolan Turkistarhauksen talouden tutkimus 1989. Muuten turkistarhausta on tutkittu viimeisten 15 vuoden aikana koskien kuluttajien ja muiden asenteita turkkeja kohtaan vaatteina, eläinten rehun, turkiseläinten kasvatusprosessin, tarhojen ympäristöongelmien, vaihtoehtoisten turkiseläinten, turkistuotteiden ja niiden valmistuksen osalta. Turkistarhauksen tuotantoprosessia ei ole kokonaisuutena tutkittu liiketoiminnallisesta näkökulmasta. Eniten turkistarhauksessa on aiemmin tutkittu turkiseläinten ravitsemukseen liittyviä seikkoja. Uutta kiinnostavuutta alaan Suomessa tuovat ehdotus ruotsalaisen turkistarhauksen kieltämisestä lainsäädännöllä sekä tulossa oleva turkistarhauksen EU-direktiivi. Tavoite: Tarkastella turkistarhausta, erityisesti kettujen ja minkkien kasvatusta ja jalostusta liiketoiminnallisena tuotantoprosessina. Kiinnostuksen kohteena ovat alan tuotantoprosessin kannattavuus, rahavirrat, kehitys-, erikoistumis- ja jalostusmahdollisuudet. Tarkastelussa hyödynnetään muiden (teollisuuden)alojen rinnastuksia esim. kasvisten, kalan, kankaiden, kiven ja puun jalostuksen aloilta, joissa yrittäjä jalostaa itse tai jalostusketjun muiden jäsenten tuottamia raaka-aineita. Näistä osa on turkistarhauksen tapaan ns. perinteisiä aloja. Yhteisiä piirteitä ovat muutosten hitaus, vakiintuneet markkinat ja toimintamuodot, vähäinen kehitystoiminta sekä viime aikoina yksittäisten yritysten markkinoille tuomat, aivan uudet tuotteet, tuotantomenetelmät ja toimintatavat. Selvityksessä huomioidaan kaksi näkökulmaa: 1) uutena tarhaajana aloittavan tarvitsema tieto ja 2) alalla jo toimineen tarhaajan tilanne ja tulevaisuus. Uuden tarhaajan kohdalla kootaan yhteen tietoa, kuinka toiminta aloitetaan, rahoitus järjestetään ja tuotanto suunnitellaan. Pitempään toimineen yrittäjän kohdalla mm. tarhauksen jatkamiskysymys ja toiminnan sujuvuus ja kannattavuus tulevat tarkasteltaviksi. Tässä mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan esitetään vaihtoehtoja alan nykyiselle käytännölle.
Vastaava tutkija
Rekilä Teppo Hankkeen kesto 2002 - 2003
Asiasanat
turkiseläimet, tuotanto, talous
Hankkeen vaihe: Päättynyt
HUOM! Tämä tutkimushankekuvaus on tuotettu Hankehaaviin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimustietojärjestelmästä, jota ei enää ylläpidetä. Tarkista ajantaiset tutkimushanketiedot Luonnonvarakeskus Luken järjestelmästä.
|