M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Pohjoisten virtavesien elinympäristökunnostusten vaikutusten arviointi

Paluu Hankehaaviin

	

Tutkimus tuottaa tietoa virtavesien kunnostuksen vaikutuksista elinympäristöön ja eliöihin. Tutkimus hyödyntää paljolti jo olemassa olevia aineistoja vuosilta 1999-2004

Tulokset

Erityisesti latvapurojen uomakunnostusten yhteydessä tulisi toimenpiteet toteuttaa niin, että niillä voidaan alivirtaamakausina lisätä kaloille suotuisan elinympäristöjen määrää. Purojen virtaamiin vaikuttaa ratkaisevasti myös valuma-alueen tila, joten kunnostusten yhteydessä on syytä ottaa huomioon mahdollisuudet valuma-aluekunnostuksiin.

Vastaava tutkija

Huusko Ari, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Muut henkilöt

Vehanen Teppo, Haataja Teija, Laaksonen Tapio, Hokki Rauno

Yhteistyötahot

Oulun yliopiston biologian laitos, Kainuun ympäristökeskus, ,

Hankkeen kesto 2005 - 2007

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.