M Tutkimushankekuvaus, RKTL - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Ohita navigointilinkit

Paluu Hankehaaviin

Selkälokin poikaskuolemat. - Ympäristömyrkkyjen osuus selkälokkien poikaskuolemissa

Paluu Hankehaaviin

	

Nimirodun selkälokin kanta on pienentynyt kaikkialla sen levinneisyysalueella kolmen neljän viime vuosikymmenen aikana. Söderskärin riistantutkimusasemalla keskisellä Suomenlahdella lentopoikastuotto on ollut keskimäärin 0,13 poikasta /pari vuosina 1977-2002, eli vain joka seitsemäs pari on vuosittain saanut yhden poikasen lentoon. Tämä on noin kolmasosa siitä laskennallisesta vähimmäistuotannosta, jolla kanta pysyisi vakaana. Suomen koko rannikkokanta on pienentynyt keskimäärin 8 prosentin vuosivauhtia. Nimirodun selkälokki kuuluu kansallisiin Punaisiin kirjoihin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa sekä myös Ahvenanmaalla ja Karjalassa (Itä-Fennoskandian Punainen kirja).

Aikaisemmissa selvityksissämme kolmen lokkilajin poikastappioista Söderskärillä totesimme poikasten kuolevan sisäelinsairauksiin. Yleisin tautitila käsitti maksarappeutuman ja suolistotulehduksen, ja poikasten lopullinen kuolinsyy oli verenmyrkytys. Hypoteesimme mukaan rappeutunut maksa ei pysty torjumaan napa- ja vatsatulehduksen kautta verenkiertoon pääseviä bakteereja. Tautitila voimistuu nopeasti, ja poikanen kuolee 2-3 päivässä. Selkälokin poikasista pahimmillaan 70 % kuolee näihin sinänsä yksinkertaisiin sairauksiin.

Orgaanisten halogeeniyhdisteiden pitoisuudet lokinpoikasten maksassa ovat olleet korkeita. Korkeimpia ne ovat Suomenlahden kalaravintoa käyttävissä selkälokeissa ja matalimpia terrestristä ravintoa käyttävissä kalalokeissa. Poikastautien etiologia ja ympäristömyrkkyjen biokemiallinen vaikutusmekanismi ovat kuitenkin puutteellisesti tunnettuja. Selkälokin sairaiden poikasten maksoista mitatut PCB-pitoisuudet eivät kuitenkaan olleet merkitsevästi korkeampia kuin terveiden harmaalokin poikasten, mikä viittaa yhteiseen saantolähteeseen (Itämeren kala). Toksisiksi ekvivalenteiksi muutettuina Söderskärin selkälokkien PCB-pitoisuudt ylittävät kuitenkin kaikki lintujen munista mitatut letaaliannos ?pitoisuudet (LD50).

Suomenlahden ja Pohjanlahden (Kokkolan Tankarin) selkälokkien DDE-pitoisuudet ovat olleet huomattavan korkeita. Verrattuna julkaistuihin tietoihin muiden kalaa syövien lintujen pitoisuuksista suomalaisten selkälokin poikasten DDE-pitoisuudet ovat ylittäneet kriittisten vaikutusten rajan, mutta harmaalokin poikasten pitoisuudet ovat jääneet sen alle. DDE/PCB-suhde on selkälokilla ainoana lajina sirkumpolaarisella alueella yli 1,0. Tämä viittaa DDT saantoon Itämeren ulkopuolelta.

Nimirodun selkälokki viettää talvensa päiväntasaajan Afrikassa, kun muut lokkimme pysyttelevät Itämeren piirissä tai Luoteis-Euroopassa. 6000-7000 kilometrin mittaisen muuttolennon jälkeen selkälokit kerääntyvät Rift-laakson järville Ugandassa, Etiopiassa ja Keniassa. Suurimmat keskittymät ovat Ugandassa. Juuri mitään ei tiedetä niiden ravintoekologiasta siellä eikä mahdollisen DDT-saannon kulkutiestä.

Tavoitteet

Hanke pyrkii selvittämään nimirodun selkälokin talvista ravintoekologiaa Ugandassa ja mittamaan ympäristömyrkkypitoisuuksia (klooripestisidit, PCB) muuttomatkan eri päissä.

Vastaava tutkija

Hario Martti, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Yhteistyötahot

Juha-Pekka Hirvi, Suomen ympäristökeskus, Hakuninmaantie 4-6, 00430 Helsinki, juha-pekka.hirvi@ymparisto.fi, , Achilles Byaruhanga, BirdLife Uganda, nature@natureuganda.org

Julkaisut

Hario, M. & Rudbäck, E. 1996: High frequency of chick diseases in nominate Lesser Black-backed Gulls Larus f. fuscus from the Gulf of Finland. - Ornis Fennica 73: 69-77.

Hario, M. & Rudbäck, E. 1999: Dying in the midst of plenty - the third-chick fate in nominate Lesser Black-backed Gulls Larus f. fuscus. - Ornis Fennica 76: 71-77.

Hario, M. & Uuksulainen, J. 1993: Mercury load according to moulting area in primaries of the nominate race of the Lesser Black-backed Gull Larus f. fuscus. ? Ornis Fennica 70: 32-39.

Hario, M., Himberg, K., Hollmén, T. & Rudbäck, E. 2000: Polychlorinated biphenyls in diseased lesser black-backed gull (Larus fuscus fuscus) chicks from the Gulf of Finland. - Environ. Poll. 107: 53-60.

Hario, M., Hirvi, J.-P., Hollmén, T. & Rudbäck, E. 2003: Organochlorine concentrations in diseased vs. healthy gull chicks from the northern Baltic. - Environ. Poll. (hyväksytty).
http://www.rktl.fi/riista/kannanvaihtelut/selkalokin_poikaskuolemat.html

Hankkeen vaihe: päättynyt

 

Lähde: RKTL Hankehaavi

 

© 2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.